torstai 23. marraskuuta 2017

Kiltakoulu

Valmisteltiin aamulla kahvilaan  aamupala ja kahvi, kahvilaan vietiin leipiä, hedelmiä, mehua, kahvia ja teetä. Kun tilaisuus oli ohi piti sitten korjata astiat ja aamupala pois.
Kokkikilta tilaus

Meidän ryhmällä oli keskiviikkona ja tortaina Kokkikilta tilaus päivät. Näinä päivinä valmistelimme ja toteutimme tilauksen.

Keskiviikkona teimme ruokia valmiiksi ja esivalmistimme huomista varten.

Ruokalista:
Aamukahvi klo 9.00.
sämpylä ja ruisleipä täytteet, levite, jääsalaatti, juusto, kinkku, kurkku.
Hedelmiä:hunaja- ja vesimeloni, banaani, rypäleet ja satsumat.
Juomat: mansikkasmootie, mehu, kahvi ja tee.

Lounas klo 12.30.
Broileri-pastapaistos.
Salaattibuffa.
Leipä.
Marjakiisseli.

Kahvi klo 14.30
Hyytelökakut: Rommi-rusinavalkosuklaakakku, puolukkakakku ja mustaherukkakakku.
pullat.
Kahvi ja tee.

Torstaina teimme pääruuat valmiiksi ja jälkiruoka kiisselin ja siivosimme keittiöt. Tekijä Aatu.
Kokkiala

20-22.11 Minut oli leimattu pääkokiksi, auttavina henkilöinä toimi Laritza, Bluetooth (Näin ei siis kirjoteta hänen nimeään, mut näin mä sen sanon ainakin...) ja Emilia.
Maanantaina meidän tehtäviin kuului valmistaa Possukastike, Sianlihakastike, Perunat.
1. Possukastike tehtiin kiinalaiseen tyyliin, alusta-loppuun.
2. Sianlihakastike (Läskisoossi) vain lämmitettiin koska se oli jo valmistettu edeltävällä viikolla ja säilytetty kylmässä.
3. 10kg Perunoita kuorittiin ja puolet niistä keitettiin sen päivän lounaalle, loput meni kylmään seuraavaa päivää varten.
4. Ja jauhelihasta valmistettiin huomista varten pihvit loppupäivästä. 

Vaikeustaso: 1

 Tiistai: Jauhelihapihvit paistettiin uunissa, ja edellisen päivän kuorituista perunoista tehtiin perunasosetta. Ja sivussa teihtiin 4l ruskeaa kastiketta nestesuurus menetelmällä.

Vaikeustaso: 1

Keskiviikko: Uunilohi, Lohimureke/Lohimurekepihvit, Sitruunakastike.
1. Lohesta pilkottiin paloja jotka maustettiin hyvin suolalla ja pippurilla, kypsennys kävi uunin avulla.
2.Lohimassasta tehtiin yksi annos lohimureketta (Mitä me ei kyllä syöty...) ja lopusta massasta valmistettiin pihvejä, valmistus tapahtui keittiöpannulla.
3. Perunat keitettiin ja tehtiin sosetta. (Luojan kiitos ne oli valmiiksi kuorittuja.)
4. Sitruunakastikkeen tekemisessä ei nyt kauaa mennyt, ohje oli erittäin yksinkertainen.

Vaikeustaso: 2

Lyhennettynä- Pääkokkina vastuuta on enenmän kyllä, mutta niin on myös auttavia käsiä jos ei yksinkertaisesti ehdi- tai tässä vaiheessa vielä osaa. Rankkaahan tämä ala on, niin fyysisesti kuin henkisestikkin, mutta on se kyllä hyvin opettavainenkin, eli todella käytännöllinen ala.

Varsinkin kun aina on nälkäisiä ihmisiä :P

Heyston I'm out!
Peace

Kinkkukiusaus

3 dl ruokakermaa 
 1 sipuli
 300 gr kinkkusuikaleita
  9 isoa perunaa
   
Kuori perunat  ja pilko suikaleiksi ja laita uunivuokaan,
lisää kinkkusuikaleet ja ripaus suolaa sekä mustapippuri lisää vielä pilkotut sipulit, sekoita ainekset sekaisin, lisää kerma ja laita 200 asteiseen uuniin 45 min.

työskentelu koulun ravintolassa

HOLAA olen LARITZA olin paakokki  viime viko ensi pita varmista kaikki raka aine ja sitten aletaan kokatan tein pyöryka ja al sitten kun tein pyörykat muoton vein unissa 30minutia, sitten tein peruna mussi ja lohko peruna oli tosi hyvää ruoka .







Kiltakoulu

Kiltakoulutilaukseen valmistin broileri pastapaistosta.

Lauri

Toimiminen henkilöstöravintolassa

Maanantaina valmistin kasviskastiketta.

Tiistaina valmistin parsakaalimureketta.

Keskiviikkona valmistin palsternakkamureketta.

Lauri

torstai 9. marraskuuta 2017

Työ opiskelija ravintolassa

Normaali päivä opiskelija ravintolassa menee näin. Menet vaihtamaan vaatteet ja menet luokkaan odottamaan opettajaa. Sitten kun opettaja on antanut luvan aloittaa peset kädet ja otat tarvittavat aineet ja esivalmistetut aineet esille teet ohjeen mukaan ruuan ja kysyt jos jokin on epäselvää tai vaikeata ja opettaja näyttää mallia. Kun olet tehnyt työn siivoat työpisteesi ja kysyt muuta tehtävää. Yleensä esivalmistelet seuraavaa päivää varten jotakin, siivoat tai autat muita. Samalla kun ruokailu on käynnissä. Kun suurin osa asiakkaista on syönyt kokit pääsevät vihdoin syömään. Ruokailun jälkeen siivotaan keittiö ja pakataan loppu ruoka myyntiin. sen jälkeen yleensä tehdään tehtäviä tai siivotaan keittiötä lisää ja lähdetään kotiin. Tekijä: Aatu. 

torstai 2. marraskuuta 2017

MUCHOS NACHOS

1. ota iso vuoka jonka voitelet.
Kuvahaun tulos haulle muchos nachos2.laita maissi sipsejä pohjalle ja kanaa,lihaa tai mitä ikinä haluutkaan päälle jonka jälkeen toistat kunnes vuoka on täynnä ja sitten päälle juustoa.

torstai 12. lokakuuta 2017

kuubalainen arroz congriz
-No papua ja riisiä  ja rrisiä ja papuja aina suödään kaikenlaista lihaa, ON kuuban suosikki ruokaa me kutsumme sitä  ruskea riisi tai congris-riisi. Tämä syyty mustat afrikkalaiset, jotka tuodaan Amerikkan orjuusvuosina, jolloin afrikkalaiset orjat tuottivat tämän tavan vakuuttaa, että kuubalainen oli kuuban kulinaarisen virkakausi, joka oli yksi tärkeimmistä.


Raaka-Aine
-2rkl öljyä
-puoli vihreä paprika pieneksi pilkottuna
-1 hopeasipuli pilkottuna
-3-4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
-5 siivua pekonia pienistettynä (jätä pois kasvisversiosta, usein tehdään ilman)
-1tl jeeraa
-2tl oreganoa
-1 laakerinlehti
-2,5dl valkoista irtonaista riisiä
-5dl vettä
-1 pahvitetra mustia papuja
-2rkl punaviinietikkaa
-suolaa tarvittava määrä


Valmistus ohie
Kuumenna oljy ja miedolla lämmöllä kuullottele paprikoita ja sipuleita 5 min, lisää sitten silputtu pekoni ja paistele kunnes pekonin rasva suolaa pois. lisää pannulle riisit, kuullota ja sitten jeera ,oregano, laakerinlehti ja vesi. keittele kannen alla riisejä hiljalleen kypsäksi jakun ne ovat mekein valmiita lisää pavut purkinliemineen ja viinietikkaa. jatka hauduttamalla riisi kypsäksi.tarkista suola ja lisää tarvittaessa.


Jos sofriton teossa hyvät tuoksut valtaavat keittiön ja tämä yksinkertainen riisi-papuruoka onkin vasinaista kuubalaisten comfort foodia. yksinkertaisella tavalla kompleksin makuista .tämä on niitä ruokia, josta  perunansyöjäkansa saattaa maistaessaan miettiä ,että no höh, oo kummosta , mutta  jos vertaa  perunakansa riisinsyöntitapoihin.

Suikalejuurekset

Aineet:
mitkä juurekset vain ja öljyä

Teko: Jos käytät pakaste juureksia sulata ne ajoissa ja paista öljyssä kunnes ne ovat kypsiä, älä paista liian kauan muuten juurekset hajoavat.
Jos käytät tuoreita juureksia pese ja kuori ne ja pilppua mahdollisimman saman kokoisiksi ja kypsennä kypsennys järjestyksessä. A.R.

Hei!


Miksi emme pitäisi tätä asiaa hyvin yksinkertaisena ja lyhyenä jotta kenenkään ei tarvitsisi tuhlata omaa aikaa tämän lukemiseen seuraavat 5 minuuttia? Joten, näin siinä sitten kävin...
Tällä viikolla aloitimme Ekami:n koululla pyörittämään lounasta meidän opetuskeittiön ruokasalissa, ja laittaaksemme ruusun tämän ihanteellisen asian päälle, me pyöritämme lounasta ensinmäisen vuoden opiskelijoiden kanssa. Ihan kivaa ja mitä enenmän auttavia käsiä sitä helpommin ja nopeammin hommat hoituu, että positiivista se on tehdä heidän kanssa hommia, vaikka ei se aina näytä ja ole ihan mukavaakaan, mut minkäs teet?
Ja mun varmaa pitäis kertoo mitä me olemme tehneet lounaaksi tällä viikolla, noh, minäpä kerron... AINASKIN PAREMPAA KUN KOULUN SUURTALOUS KEITTIÖSSÄ! (Vitsi vitsi-... Osittain.)


Ps. Tämän viestin tarkoitus ei ole loukata tai antaa väärää kuvaa kouluruuasta, ainoastaan olla vitsikäs, joten kaikki te oppilaat jotka sanovat että: "Koulu ruoka on ihan paskaa." voitte mennä Saleen ja tuhlata rahojanne, TAI voitte raahata ruhonne sinne ruokalaan ja syödä, ja EHKÄPÄ jopa sanoa kiitos siellä keittössä työskenteleville, jotka teitä varten tulee aikaisin aamulla töihin että te saatte syödä lämpimän aterian.


Kiitos!

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Kiinalainen Maissi- Kanakeitto

4 l Vettä
2 kpl Kanaliemikuutio
800 g Kanan rintapaloja, tai suikaleita
400-500 g Pakastettua maissia
3 dl Maissitärkkelystä
3 dl Vettä
4 kpl Kananmunaa
Suolaa ja pippuria (maun mukaan).

1. Keitä vesi ja lisää kanaliemikuutiot joukkoon, sitten laita liesi pienenmälle teholle ja lisää kananrintapalat ja anna kiehua 15min. (Suikaleet on helpompi vaihtoehto.)

2. Sulata maissit ja käytä ne pikaisesti tehosekoittimessa, tai sauvasekoittimella hieman. Kun kanat on kiehunut niin lisää maissit keittoon. (Jos käytät kananrintapaloja joudut poistamaan ne erilliseen astiaan ja käyttämällä 2 haarukkaa niin voit leikkuulaudan päällä repiä lihan pienenmäksi.)

3. Sekoita maissitärkkelys ja vesi (Kylmä) keskenään ja kaada se keittoon ohuena nauhana samalla kuin sekoitat. Seuraavaksi riko vain munat kulhossa ja sekoita ne hyvin ennen keittoon laittamista.

4. Mausta suolalla ja pipurilla maun mukaan, ja tarjoillessa voit päälle lisätä Sweet Chili:ä tai kevätsipulia/purjoa.

perjantai 6. lokakuuta 2017

Pizzaohje

taikina

2dl vettä
noin 5dl jauhoja
1/2tl suolaa
1/2dl ruokaöljyä
1/2pussia kuivahiivaa

Sekoita vesi, suola ja öljy keskenään. Lämmitä seos kädenlämpöiseksi. lisää seokseen hiiva ja jauhot. jos seos tarttuu käsiin lisää jauhoa.Anna taikinan kohota noin puoli tuntia lämpimässä paikassa. Kauli taikina leivinpaperille.

Täyttäminen

Pizzan päälle voi laittaa lähes mitä tahansa.

Paita pizzaa 225asteessa 10-15 minuuttia.

Lauri



torstai 5. lokakuuta 2017

Hei lukijat. Olen Aatu ja olen toisen vuoden opiskelija Haminan kokki puolelta. Tänne blokiin tulee minun ja luokka kavereiden tekemiä ruokien kuvia ja reseptejä.
Hi!
Opiskelen toista vuotta kokki alaa.
Olen Lauri terse.


laritza silverio
Holaaa olen laritza ja olen kuubalainen  Suomalainen opiskellen kokki ammatti joka on mulle tosi hyvää kun tukkaan ruan laito, mulla on kivat koulu kaverin ja me kehitämmekoko ajan lisää . 

Hello!
Olen toisen vuoden opiskelija kokki puolella, ja en kyllä kadu valintaani yhtään.
(Ainaskaan en aina...) Anyway, melkein aina jokapäivä keittiössä on kiireinen ja opimme uusia asioita, mutta samaa vanhaa opetustakin on, esim. Miten kiisseli tehdään? Juu, on se kiisseli tullut tehtyä jo muutamaan kertaan, vaikka sitten välillä mustikoilla. O-O'
Mutta, joka päivä luokassa on kyllä sen arvoista, vaikka sitten me tehdäänkin se kiisseli taas huomenna... Kokit.

Kiltakoulu Valmisteltiin aamulla kahvilaan  aamupala ja kahvi, kahvilaan vietiin leipiä, hedelmiä, mehua, kahvia ja teetä. Kun tilaisuus ...